Sissi siis jäi kiinni mullan syömisestä ja joutui psylliumin syöntiin. Yritettiin vaihtaa hepat jopa toiseen, tosi kauan tyhjillään olleeseen eli täysin metsittyneeseen metsätarhaan, että olisi paljon muutakin puuhastelua kuin maan syönti, mutta eipä siitä apua ollut. Sissi kaiveli etukaviolla sammaleet pois ja pisteli sielläkin maata ihan samalla tavalla kuin vakkaritarhassa :( Mikä lie syynä tällä kertaa, kun se on kauan ollut ihan fiksusti eikä ole paljon syöpötellyt maata. Kivennäinen vaihtui kyllä, mutta maan syöminen alkoi jo ennen kivennäisen vaihdosta ja siitä päin vastoin toivottiin saatavan apua tuohon ongelmaan. Nyt kuitenkin vaikuttaisi siltä, ettei Sissi tykkää uudesta kivennäisestä, kun iltapöperöt meinaa jäädä syömättä ja aamuruoka uppoaa hyvin. Kivennäisen pitäisi kuulemma olla paremmin imeytyvää kuin "tavalliset" kivennäiset. Kyseessä on siis Horse Balancen jauhemainen kivennäinen, jota annetaan vain yksi pieni mitta päivässä per hevonen. Se on tosi eri näköistä kuin perinteiset kivennäiset.

Sain tänään iltapäivällä syötettyä Sissille tallissa kolmisen mittaa Equilettin psylliumia, söi ne kiltisti kun joukkoon laittoi kaura-prix-seosta (kauraan siirtyminen meneillään), soijaa ja mellaleikettä ja reilusti kuumaa vettä.  Nuoli jopa kupin hyvin puhtaaksi. Saa nähdä kuinka iltapuuron kanssa käy...

Olen nyt alkanut epäillä, että Sissin kiukuttelu johtuukin tuosta hiekkaongelmasta. Sillä on maha ollut löysällä (enemmän ja vähemmän) jo monta viikkoa. Madotettiinkin tupla-Strongidilla mutta ei tuntunut olevan mitään apua. Tehobakt ei myöskään ole tuonut helpotusta asiaan. Heinän sokeritkin on ok, ei ole mitään sokeriheinää joten sekään ei selitä mahan oireilua. Luulenpa, että tarhasta kiinni antamattomuus ja muu kiukuttelu johtuu siitä että maha on kipeä. Ei varmasti ratsastushommatkaan kiinnosta, jos satulavyö laitetaan sen hiekkavatsan ympärille... se on muutenkin niin nyrpeä että ei taida olla ihan kunnossa. Ja huomasin tänään myös, että on vähän erillään muusta laumasta välillä, joka ei ole normaalia. Apaattinen se ei ole, mutta kiukkuinen ja vastahakoinen.

Suuhunkin katsottiin tällä viikolla, Anna raspaili hampaat ja piikithän sieltä löytyi molemmin puolin sekä pientä epätasaisuutta hammasrivistössä (voi olla hampaiden kasvuvaiheeseen liittyvää). Myös Sissille oli puhjenneet sellaiset ylimääräiset "kulmahampaat" jotka eivät ole hevosilla mitenkään tavalliset eikä niitä yleensä ole varsinkaan tammoilla - ja minun molemmilla tammoilla on sellaiset ;) Kyseessä ei siis ole sudenhampaat vaan alaleukaan, alaetuhampaiden takapuolelle (ehkä parin sentin päähän) tulevat täysin hyödyttömät pienet nysät. Anna meinasi että on saattaneet olla kipeät puhjetessaan :( Hammaskalusto on jokseenkin kunnossa kuitenkin, puolen vuoden päästä katsotaan uudestaan.

Ilmoitin Sissin tänään Ypäjän tamma- ja varsanäyttelyyn 3.11. Ajattelin maanantaina soitella myös Ypäjän klinikalle, jos saisi samalle reissulle ajan hiekkakuviin, niin saisi sen tämän hetkisen hiekkatilanteen katsottua niin tietäisi vähän paremmin arvioida tuota Sissin käytöstä...

Huoleton on hevoseton mies... (ja nainen)