Heti alkaa lipsumaan tämän blogin kirjoittaminen :/

Käytiin siis sunnuntaina Sissin kanssa metsässä taluttaen, sen jälkeen kun olin saanut lassottua neidin tarhasta... mitäkähän mä olen tehnyt sen kanssa nyt väärin, kun ei anna enää kiinni tarhasta :( Ennen on tullut iloisesti portille, nyt sai jo vähän juoksuttaakin ja antoi kiinni  vasta kun lakkasin yrittämästä ja juttelin puhelimessa. Silloin tuli viereen haistelemaan ja sain siitä napattua kiinni. En nyt osaa sanoa, onko vika siinä, että Sissi on huomannut joutuvansa töihin aina kun tulee tarhasta, vai onko kenties satula kuitenkin epäsopiva, vai onko tehty liian nopeasti uusia asioita vai päinvastoin harjoiteltu liikaa samaa asiaa... *huoh* Voi kun nuo hevoset osais kertoa mikä mättää!

Harjasin Sissin nopsaa ja lähdettiin eri suuntaan metsään, missä ei olla koskaan aiemmin käyty. Mentiin jonkun matkaa metsäteitä pitkin, siellä olikin mukavan vaihtelevaa mäkistä maastoa. Sissi oli kyllä aika mielissään kun sai välillä maistella ruohoa - tai no sai ja sai, mutta teki sen silti ;) Luulin tietäväni missä mennään, mutta koska tie päättyikin ihan muualle mihin luulin, niin palattiin sitten samaa reittiä takaisin. Ei Sissi ainakaan hirmu huonotuuliselta tuntunut tuolla reissulla, toivottavasti se oli sille mukavaa vaihtelua ettei se näkisi sitäkin tylsänä työntekona. Kuviakin olisi, mutta en saa niitä kännykästäni ulos. Ja päätös kypsyi entisestään, seuraavan ratsastuskerran on oltava maastossa.

Sissi sai myös matolääkkeen ennen kuin pääsi takaisin tarhaan kavereiden luo. Se ottaa nuo lääkkeet kyllä niin kiltisti, jotain positiivistakin seurausta siitä pikkuvarsana lääkitsemisestä siis oli.

Huomenna taas keksimään jotain uutta, ehkä uusien reittien tutkimista metsässä. Satulaa en aio edes näyttää Sissille nyt hetkeen.

Kyselin muuten yhtä ratsuttajaa täältä lähettyviltä, sinne pääsisi ensi kesänä eli melkein vuoden jono :O Hinta on kyllä päätä huimaava, joten en ainakaan vielä varannut sille paikkaa. Hyvähän se kyllä olisi saada ammattilaiselle joksikin aikaa, jotta tulisi koulutettua kunnolla. Huomasi sen siinä ajo-opetuksessakin. Se mitä itse yrittää touhuta piiiitkään, käy ammattilaiselta muutamassa viikossa...